maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vieroitus ja ulkohäkki

En ole viikkoon kirjoittanut ja sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Poikaset oppivat hyppäämään sängylle ja voi sitä iloa! Valitettavasti ilo loppui lyhyeen, koska olivat myös pissanneet ja jouduttiin estämään pääsy sinne. Poikaset ovat jo kuusi viikkoa ja lauantaina oli vieroitus. Osa väestä muutti siis ulkohäkkiin ja Iita imetti heitä siihen asti. Meillä on jo kauhea ikävä ulkohäkissä asuvia, vaikka ovat niin lähellä! Eihän puput kauheesti mitään ääntä pidä, mut silti tuntuu, et meillä on nyt sisällä hirveen hiljaista ja autiota...kai nyt ku osa perheestä puuttuu! Ramppaan ulkorakennuksessa jatkuvasti katsomassa, et mitä heille kuuluu ja mies ehdotti, et mennään sinne nukkumaan. Sillä on eniten ikävä Eetua, koska tykkää siitä, et se nukkuu meidän vieressä :)
siankärsämö-pupujen herkku

Vieroitus tuli kuitenkin oikeaan saumaan, koska Iitalla alko mennä hermo pentulaumaan ja hyökkäili niitä päin. Osalle oli tullut haavojakin, mut en ole ihan varma, et onko ne Iitan tekemiä vai tullut keskinäisistä leikeistä. Kerran Iita ei ollut edes paikalla ja poikaset juoksi toistensa perässä niin, et joku vinkui. Oli varmaan liian jännittävä leikki XD

Iitan astutuksesta on jo viikko ja päätettiinkin, et Iita tulee sisälle synnyttämään. Heti siis kun lähtevät poikaset on vieroitettu niin loppuperheemme muuttaa takaisin sisälle. Tällä hetkellä meidän pikku-Bäty on myynnissä ja Stampe & Skutte (isabella scheck) menevät ystäville. Ystäväperhe oli viime viikolla katsomassa vauvoja ja lapset ihastuivat niin paljon, etteivät olis malttaneet lähteä kotiin :) Mä olin kuitenkin tyytyväinen, et saan pitää lapseni vielä hetken <3 Toisaalta, lauman pieneneminen kyl helpottaa, jos uusia on tulossa. Muutenhan meillä olis yhteensä jo 14 kania, jos tulis taas 6 poikasta eikä yksikään lähtis alta pois. Huh huh! :D Tässä myynnissä olevasta Bätystä uusimpia kuvia:

kieli ulkona :D


Lupasin kuvia ulkohäkistä, kun se on valmis. No, se ei ole ihan valmis, mut laitan nyt kuvia kuitenkin. Toi ärsyttävä nurmikko on niin tyhmä, ku sen kestää niin kauan kasvaa! Lisäks olen niin huono puutarhan hoidossa, et se ei kasva varmaan ikinä. Olen nimittäin unohtanut kastella :-/ Ostettiin kanankakkaa, et jospa  se siitä pian lähtis. Kaikesta huolimatta, siellä ne puput jo asustavat.

yläkerta on lämmin tila
seinä on pitänyt merkata X-/
portaat
täällä pidetään välillä vapaana...mies yrittää opettaa esteitä :)
ulkoa (harmittavainen vain toi pylväs)
tuolta pienestä reiästä tulevat ulkoilemaan
pientä vihreää on jo kasvanut, mut toi ei ole vielä sitä nurmikkoa
lukollinen ovi, osa maalattu uusiks joten näyttää vähän aikaa hassulta ennen ku kuluu samanlaiseks
hiekka-alue, jossa voi kaivaa ja vieressä haketta, jossa voi jyrsiä
Ja painot tulee taas tässä, eli 6 viikkoisina:

Stampe 850 g
Hasuli 902 g
Skutte 875 g
Huli 835 g
Batman 898 g
Iines 860 g

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ei toi mun mies ihan taitamaton käsistään ole, ku tollasen osas tehdä :)

      Poista
  2. ompas törkeen komee ulkoaitaus! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Kyllä mies on nyt ylpeä, kun kuulee miten paljon hänen tekeleitään on kehuttu!

      Poista
  3. Mitä nykyään kuuluu tuolle ulkotarhalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tällä hetkellä Hulin, Hasulin ja Iineksen asumus :) Ne meinaa nyt asua siellä pysyvästi kesät talvet...ovat olleet siellä jo kesästä asti ja tottuvat siis kylmän tuloon, vaikka lämmityskin on yläkerrassa.

      Poista