maanantai 29. huhtikuuta 2013

Sensaatiohiiri äitiyslomalla

Jännittäviä aikoja eletään myös siskon perheessä. Siskon pojalla on pehmolelut rotta ja sensaatiohiiri. Tänään kuulin, et sattumoisin sinnekin on tullut poikanen! Onhan tää lisääntymisen aikaa :D Sit hän kysyy koko ajan isiltä ja äidiltä, et voisko jompikumpi heistä pitää sen ku hänellä on kerran jo ne kaks lemmikkiä. Luulin, et se oli vahinkopoikanen, koska hän ei pysty siitä itse huolehtimaan. Näin ei kuitenkaan ollut. Poikanen oli suunniteltu ku rotta teki pesän sitä varten ja sit ne asuu siinä "perhekkäin". Sensaatiohiiri joka tapauksessa synnytti sen poikasen. Nyt toivotaan, ettei heilläkin poikanen "sattumoisin" kuole, koska niitä oli sentään vaan yks!


Enää varmaan ihmettelette, et mistä sensaatiohiiri on saanut nimensä? No, tarina kuuluu näin: Iltasadun mukaan oli eräs hiiri, joka oli ensin ihan tavallinen hiiri. Tämä ihan tavallinen hiiri oppi kuitenkin tanssimaan nuoralla. Hiiri sai yleisöä, mutta lopulta yleisö väheni. Piti keksiä uutta. Niinpä hän oppi hyppimään ja laulamaan narulla. Sitten hänestä tuli niin valtavan suosittu, että maan ääristä asti virtasi ihmettelijöitä katsomaan pientä sensaatiohiirtä! Sen jälkeen yleisöä on riittänyt, mutta näköjään hän on nyt äitiyslomalla XD

Nauroin niin paljon, et sen jälkeen olen ollut jo loppupäivän paremmalla mielellä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti